Itsesäätely vireystilan säätelyssä, yläkoulu

 

Hyvinvointia vahvuuksista -koulutuksemme jatkui yläkoulun henkilöstön osallistujille suunnatulla koulutuspäivällä teemasta " Itsesäätely vireystilan säätelyssä". Tämän blogikirjoituksen avulla voit vielä palata kouluttajamme Laura Sokan koostamiin ajatuksiin itsesäätelyn merkityksestä ja tämän tärkeän taidon oppimisen tukemisesta. Mieltä avartavia lukuhetkiä Lauran tekstin parissa!

Kuva: Pixabay License

Tue nuoren itsesäätelyä, vahvista vuorovaikutussuhdetta

Hyvinvointia vahvuuksista -koulutuspäivässä pääsimme syventymään itsesäätelyn maailmaan nuoruusiässä. Päivän aikana katsoimme nuoruutta silmiin ja tuimme kasvattajan roolia nuoren rinnallakulkijana, itsesäätelyn tukijana. Tässä blogikirjoituksessa nostan esiin päivän sisällöistä muutamia teemoja. 

Kuva: Pixabay License

Itsesäätelyä opitaan itseä säätelevän toisen kanssa

Itsesäätely on mielen työkalu ja voimavara, joka tukee kykyä toimia sekä itsenäisesti että yhdessä toisten ihmisten kanssa. Se on taito, jota voi oppia siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa. 

Itsesäätelyä voi ajatella kattokäsitteenä, joka pitää sisällään emotionaalisen, kognitiivisen ja käyttäytymisen ulottuvuuden. Nekin itsessään ovat valtavan laajoja. Siksi koulutuspäivän aihetta oli mahdollista tarkastella niistä näkökulmista, jotka tuntuvat tässä ajan hetkessä erityisen tärkeiltä. 

Kaikki itsesäätelyn ulottuvuudet - emotionaalinen, kognitiivinen ja käyttäytyminen - tukevat toinen toisiaan. Yhtä lailla, jos yksi ulottuvuus haavoittuu ja horjuu, vaikutukset näkyvät toisissakin. Itsesäätelytaitoja voi siis tukea ja kehittää, mutta on hyvä muistaa, että biologiaa ei voi ohittaa eikä nopeuttaa. Tätä voisi verrata kasvin kasvamiseen. Kasvi tarvitsee kasvaakseen vettä, valoa, ravinteita, hiilidioksidia ja sopivan lämpötilan. Kun kasvi saa kaikkea tarvitsemaansa sopivassa määrin, se pääsee kukoistamaan. Jos kuitenkin jokin tai jotkin elementit puuttuvat tai ne eivät ole kasville sopivat, vaikutukset näkyvät monin eri tavoin.  

Itsesäätely ei ole irrallaan oppimisprosesseista, vaan niiden kivijalka. Siksi tulee ymmärretyksi, että itsesäätelyn kehittyminen suotuisaan suuntaan kehittää myös nuoren itsetuntoa ja kokemusta itsestä pystyvänä toimijana. Itsesäätelykyky näkyy mm. joustavuutena tunne- ja vuorovaikutustaidoissa, kykynä valikoida, kiinnittää huomiota ja suodattaa informaatiota, ajattelun notkeutena sekä toimivina oppimisprosesseina. 

Itsesäätelyn tukeminen on kasvattajan velvoite ja yksi kasvatuksen tärkeimmistä tehtävistä. Itsesäätelytaidot sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat niin keskeisessä roolissa jokaisen lapsen ja nuoren kehityksessä ja hyvinvoinnissa, että on tärkeä nostaa näiden taitojen merkitys näkyväksi jokapäiväisessä kouluarjessa. Opettajat ja laajemmin koulun henkilökunta ovat vaikuttavia ihmisiä nuorelle, ja siksi tärkeitä suunnannäyttäjiä. Millaista tarinaa sinä kasvattajana omalla toiminnallasi kerrot nuorelle, mitkä asiat ovat tärkeitä ja miten hänen pitäisi asioihin suhtautua? 

Kuva: Pixabay License

Nuoruus on erityinen ja arvokas kehitysvaihe

Nuoruus on todellinen ja erityinen kehitysvaihe eikä vain välivaihe lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Se on arvokas vaihe itsessään. Vaikka yläkoulu rajautuu vain muutamaan nuoruuden vuoteen, tarkastelimme päivän aikana nuoruutta hieman laveammin - aina esipuberteetista varhaisaikuisuuteen. Näihin valtaviin biologisen, psykososiaalisen, itsenäistymisen ja identiteetin kehityksen vuosiin kuuluu sisäänrakennettuna se, että nuori on keskeneräinen. Hän on itserakas, tunteiltaan ja mielipiteiltään ailahteleva ja dramatisoiva. 

Nuoruudessa sosiaalinen tietoisuus kasvaa merkittävästi. Nuoren huomio menee korostuneesti siihen, miten hän kokee muiden ajattelevan itsestään. Nuori yrittää epätoivoisesti saada selvää, mitä muut hänestä ajattelevat, jotta hän voisi tehdä päätöksiä siitä, mitä näkökulmia hän ottaa itselleen niin että ne auttavat häntä itsensä määrittelemisessä. Hän voi esimerkiksi kokea, että saa kavereilta hyväksyntää mutta samaan aikaan vanhemmilta kritiikkiä. Tämä epävarmuus ja epäily voimistaa itsen tarkkailua. 

Nuoren elämässä vaikuttajat, kuten vanhemmat, opettajat, idolit, valmentajat ja lääkärit, saattavat sanoa samoista asioista eri väitteitä. Tämä johtaa siihen, että nuorella ei ole mitään oikotietä tai suoraa reittiä, oikeita vastauksia erottamaan, mikä on todellinen totuus. Kun sitten nuori yrittää päästä selville muiden erilaisista mielipiteistä ja ajatuksista ja käsityksistä, kysymys kuuluu jatkuvasti: Ketä minun pitäisi uskoa? Mutta miten hän voi koskaan tietää varmaksi? Ainoa mikä on varmaa, on epävarmuus.  

Nuoruudessa aivojen ja mielen kehitys on valtavassa murroksessa. “Kognitiivinen koneisto” tekee parhaansa yrittäessään yhdistää erilaisia käsityksiä itsestä koherenttiin ja vakiintuvaan käsitykseen itsestä. Ikään kuin muodostaa itsestä sellaista teoriaa, joka toimii. Mutta se koneisto ei ole vielä valmis eikä kypsä – nuori ei vielä pysty luomaan integroitunutta kuvaa itsestä. Tämän tuloksena nuori kokee jatkuvasti konflikteja sen kanssa, kuinka monenlaisia käsityksiä hänellä on itsestä eri rooleissa. Koneiston kypsymättömyyden vuoksi eri roolit jäävät kilpailemaan toistensa kanssa eivätkä vielä muodostu jäsentyneeksi kokonaisuudeksi. Tämä roolien moninaisuus saa aikaan hämmennystä ja ahdistustakin, kuka on todellinen minä. 

Tuloksena on tyypillisesti mustavalkoinen “kaikki tai ei mitään” -ajattelu. Tämä johtuu siitä, että ihmisellä on luontaisesti tarve tehdä yksinkertaistuksia asioista, koska muuten ei pysty saamaan selkoa niistä miljoonista ärsykkeistä, joita ympärillä ja omassa mielessä on. Ja kypsymättömyyden vuoksi nuoren täytyy lokeroida itseään niin hyvin kuin pystyy, tyypillisesti “joko tai”. 

Kognitiivisen joustamattomuuden vuoksi nuori pystyy katsomaan itseään yhdestä näkökulmasta kerrallaan, ei useista samanaikaisesti. Niinpä vaikka pyrkimys on saada kokemus itsestä koherenttina, kuka minä olen, matka sinne käy pirstaleiden kautta. Tässä kohdassa tärkeä psyykkinen kehitystehtävä onkin se, että nuori löytää, tunnistaa ja hyväksyy itsessään monia puolia, jotka epäilemättä vaihtelevat erilaisissa rooleissa ja ihmissuhteissa. 

Kuva: Pixabay License

Kuulluksi tuleminen on ihmiselle perustarve

Kun haluaa rakentaa vuorovaikutussuhdetta nuoren kanssa, kuulluksi tulemisen perustarvetta on tärkeä kunnioittaa. Se tarkoittaa hyväksyvää ja kunnioittavaa tapaa olla läsnä, kuunnella ja kommentoida kuulemaansa. Kuulemalla ja osallistamalla nuorelle tarjotaan kokemus hyväksynnästä ja kunnioituksesta sekä vahvistetaan toimijuuden kokemusta. Kun nuori kokee tulevansa kuulluksi, sillä on merkittävä vaikutus yhteistyökykyyn ja kiinnostukseen asioista. 

Vuorovaikutus ympäristön kanssa muovaa nuoren käsitystä omista mahdollisuuksistaan vaikuttaa ympäristöön ja säädellä itseään. Myönteisessä ja kannustavassa vuorovaikutussuhteessa nuori saa aikuisilta tarvitsemaansa ohjausta ja opettelee suotuisan käyttäytymisen rajoja. Näin hän pääsee kokemaan onnistumisia ja tuntee hallitsevansa taitojaan ja toimintaansa. Tässä muutamia poimintoja vuorovaikutussuhteen rakentamisesta:  

• Kuuntele (vältä tarvetta johtaa) – ohjeet vievät keskustelua pois siitä, mikä nuorta kiinnostaa; kun nuori ei toimi ohjeen mukaan, aikuisen ja nuoren välille tulee särö 
• Kiinnostu – anna nuoren ohjata keskustelua; osallistumalla keskusteluun käyttämällä nuoren käyttämiä sanoja osoitat, että kuuntelet nuorta ja osoitat hyväksyntää
• Kysyä vaiko välttää kysymyksiä? Monesti on tärkeä kysyä, mutta joskus kysymysten välttämisellä voidaan päästä pidemmälle turvallisen vuorovaikutussuhteen rakentumisessa. Siksi läsnäolon hetkissä kannustan myös harkitsemaan kysymysten välttämistä tai vähintäänkin kysymyksen sanamuotojen punnitsemista, sillä kysymyksillä ohjaat vuorovaikutusta siihen suuntaan mihin itse haluat. Ohjaavilla kysymyksillä voit aiheuttaa nuorelle tunteen, että et kuuntele. 
• Uskalla asettua ei-tietämisen positioon, kiinnostuneeksi rinnalla kulkijaksi. Asiantuntijaroolille on ilmiselvästi paikkansa koulumaailmassa, mutta silloin kun haluaa rakentaa vuorovaikutussuhdetta nuoren kanssa, ei-tietämisen positioon asettuminen vie pidemmälle. Esimerkiksi, miten toimia hankalassa tilanteessa: ratkaisujen keksiminen sen hetkiseen hankalaan oloon tai tilanteeseen (asiantuntijarooli) vaiko kohdata nuori, kuunnella ja kiinnostua, tutkia yhdessä (ei-tietämisen positio)?  

Kuva: Pixabay License

Mitä näkyy päällepäin? Mitä on sen takana? 

Yksilöllinen vaihtelu on suurta. Se mikä näkyy päälle päin, voi olla merkki yhdestä, mutta se voi olla merkki lukuisista muista asioista. Tästä esimerkkinä koulutuspäivässä oli ADHD: ulospäin näkyvien keskittymisen, aloittamisen ja aikaansaamisen vaikeuksien taustalla voi olla kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö ADHD, mutta ilmioireiden taustalla voi olla monia muitakin tekijöitä, kuten unettomuutta, huolia perhesuhteissa, masennusta, traumaa. Psykososiaalista taustamelua on siis paljon, signaali-kohina -suhde voi olla heikko. 

Vireystila on yhteydessä koettuihin tunteisiin. Kun on väsynyt, kielteisiä tunteita koetaan todennäköisesti enemmän kuin myönteisiä. Alhainen vireystila voi olla epämiellyttävä tunnetila, ja sen erottaminen matalasta mielialasta voi olla vaikeaa. Tästä on hyvä puhua nuorten kanssa. Yhteinen tarkasteleminen voi auttaa nuorta ymmärtämään, että joskus epämiellyttävät tunteet voivat johtua myös muista tekijöistä kuin matalasta mielialasta, kuten alhaisesta vireystilasta, joka usein on seurausta riittämättömästä unen määrästä. Unen määrään nuoret voivat itse valinnoillaan vaikuttaa.

Jos on huolta nuoresta, ensimmäisiä varmistettavia asioita on selvittää, tiedetäänkö mikä on ongelma. Entä kenen huolesta on kyse - opettajan, vanhemman, nuoren? Ollaanko yhtä mieltä siitä, mikä on huolena? Miksi tämä on ongelma tälle nuorelle, tässä ajan hetkessä, tässä ympäristössä? Kenen mielestä tarvitaan muutos? 

Keskeisenä viestinä läpi koulutuspäivän kulki vuorovaikutussuhteen vahvistaminen nuoren itsesäätelytaitojen tukemiseksi. Psykoterapeutti Jorma Ahosen sanoin: ”Puhua siten, että toisessa syntyy halu kuunnella. Kuunnella sellaisella tavalla, että toisessa syntyy halu puhua.” 

 

Blogitekstin kirjoittaja on Hyvinvointia vahvuuksista -koulutuksen kouluttaja

Laura Sokka

Neuropsykologian erikoispsykologi, PsT
Neuropsykologipalvelu Atenta Oy