Hyvinvointia vahvuuksista -täydennyskoulutuksemme päättyi koostavalla teemalla "Hyvinvointi koulussa". Kouluttajanamme toimi Susanna Heikari, joka on koostanut alla olevaan blogikirjoitukseen keskeisiä ajatuksiaan teemasta. Iloisia ja innostavia lukuhetkiä Susannan tekstin parissa!
Näen sinut!
Opettajan ja oppilaan päivittäisillä arkisilla kohtaamisella on merkitystä. Turvallinen, hyväksyvä ja myönteinen aikuinen kohtaa oppilaan aidosti, inhimillisellä lämmöllä ja ennen kaikkea kiireettömästi. Opettaja on lapselle ja nuorelle parhaassa tapauksessa luotettava, turvallinen, myötätuntoinen ja rajat selkeästi asetettava aikuinen. Koulupäivän sujumisen kannalta sillä on todella paljon merkitystä miten oppilaat aamuisin kouluun tullessaan kohdataan.
Itselläni oli luokan opettajana tapana seistä aamun ensimmäisen oppitunnin alussa luokan ovella ottamassa oppilaita yksitellen vastaan kätellen. “Huomenta Nelli, mitä sinulle kuuluu tänään? Onpa sinulla kylmä käsi, puethan huomenna sormikkaat kun pyöräilet kouluun. Olet kyllä sinnikäs kun pyöräilet kouluun talvellakin!” Lukan kanssa heitettiin yläfemmat ja vaihdettiin pari sanaa edellisen illan Champions liigan pelistä. Silloin tällöin sain heti aamun kättelyssä Onnilta kouraani jonkun “pränkin”, kuten limapallon tai ötökän, jolle alun säikähdyksen jälkeen nauroin Onnin kanssa yhdessä niin että vedet valui silmistä. Rauhallisen Helmin kanssa kohdattiin toisillemme hymyillen. Hänen kanssaan ei sanoja tarvittu, kohtaamisessa oli tärkeää katseen vaihto ja aito hymy, se oli molemminpuolinen viesti kertoa, että mukava nähdä sinua tänään. Jokainen ihminen tahtoo tulla nähdyksi ja kuulluksi, kukin omalla tavallaan!
Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on yksi ihmisen perustarpeista. Parhaimmillaan koulun toimintakulttuurissa on selkeitä rakenteita, jotka tukevat inhimillisten perustarpeiden tyydyttämistä. Yksi helposti toteutettavissa oleva käytännön interventio on päivittäinen tervehtiminen, se että opettaja kohtaa ja tervehtii jokaista oppilasta oppitunnin alussa. Hymy ja “hei!” ei ole suomalaiseen koulukulttuuriin sisäänrakennettu itsestään selvä tapa, joka olisi jo olemassa ja eläisi vahvasti kaikkien koulujen pihoilla ja käytävillä. Tervehtimistä, hymyilyä ja toisen nimen ääneen sanomista kohtaamisissa voi onneksi harjoitella.
Pienellä eleellä, tervehtimisellä ja hymyilyllä, saamme oppilaan kokemaan, että minut on nähty, minut huomataan. Opettajan aito ja lämmin hymy viestittää oppilaalle, että hän on turvassa. Vastaavasti tiukka ja kireä ilme, mitä me aikuiset valitettavan usein tiedostamattamme viestitämme stressaantuneina ympärillemme, viestittää oppilaille vaarasta ja uhasta, joku on pielessä, nyt täytyy olla varuillaan! Jos koulussa opettajilla on koko ajan jatkuva kiire ja liiallinen stressi, on mahdotonta säteillä ympärilleen rauhaa, levollisuutta, iloa, myötätuntoa ja näin edistää turvallisuuden tunnetta oppimistilanteissa. Koulussa tunneilmastoa johtaa aikuiset. Aikuisen on siis ensin itse voitava hyvin ja pidettävä huolta omasta jaksamisestaan, jotta voi ohjata ja johtaa oppilaita omalla esimerkillään.
“Läsnäoleva, kannustava,
hyväksyvä, myötätuntoinen, arvostava ja turvallinen aikuinen vähentää lapsen
kokemaa stressiä
koulussa”
(Langinauer & Hakuni-Järvinen 2008)
Kuva: Susanna Heikari 2019 Espoossa 9. luokan päättäneiden oppilaiden tunnelmia ja onnistumisen iloa !
Pienillä asioilla on suuri merkitys
Läsnäolevaa kohtaamista, yhteisöllisyyttä ja yhteenkuulumisen tunnetta tulisi tietoisesti edistää koulussa. Puutteet inhimillisissä perustarpeissa, kuten yhteen kuulumisen ja nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeissa herättää oppilaissa voimakkaita negatiivisia tunteita, kuten turhautumista, häpeää, itsesääliä, kateutta, katkeruutta, yksinäisyyttä, eriarvoisuutta, pelkoa ja riittämättömyyden tunnetta. Jos koulussa kokee päivittäin, tai edes viikoittain tämän kaltaisia negatiivisia tunteita, kynnys lähteä aamulla kouluun nousee. Kukaan ei viihdy pitkiä aikoja negatiivisissa epämukavissa tunteissa, sen sijaan esimerkiksi ilon, rauhallisuuden, tyytyväisyyden, arvostuksen, leikkisyyden ja yhteenkuulumisen tunteissa viihdymme ihmisinä paljon mieluummin. Koulussa tulisi tiedostaa millä toimenpiteillä ja pedagogisilla käytänteillä voimme huolehtia siitä, että inhimilliset perustarpeet tulee tyydytetyksi koulupäivien aikana, siinä määrin kun se on mahdollista.
Kouluviihtyvyyttä ja kouluiloa
edistetään pienillä asioilla, joilla on hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta
suuri merkitys. Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarve tulisi huomioida
jokaisena koulupäivänä. On eri asia tervehtiä koko luokkaa massana, kun kohdata
ja tervehtiä jokainen oppilas erikseen nimeltä luokan ovella oppitunnin alussa.
Olen läsnä en kiirehdi!
Kuva: Pixabay License
Aikuisen
rauhallinen, myönteinen ja myötätuntoinen tunnetila arjen kohtaamisissa on
mahdollista vain silloin kun ei ole kiire ja aikuinen on aidosti asettunut
läsnäoloon. Yhteisöllisyys, osallisuus, yhdessä tekeminen ja ennen kaikkea KIIREETTÖMYYS saa sekä oppilaat että
opettajat viihtymään koulussa. Kiireettömyys mahdollistaa aidon läsnäolevan
kohtaamisen ihmisten välillä ja kuulluksi ja nähdyksi tulemisen jokaisena koulupäivänä. Kuitenkin
koulukentällä tuntuu olevan jatkuva kiire. Mitä enemmän opettajan vauhti
kiihtyy, sitä vähemmän hänellä on aikaa ja mahdollisuuksia kohdata oppilaita
rauhassa, myötätuntoisesti ja läsnäolevasti.
Opettajan vauhti myös tarttuu oppilaisiin ja toisinpäin.
Opettaja tarvitsee sananmukaisesti työrauhaa. Työrauhan rakentaminen lähtee omasta ajattelusta, se ei ole jotain mikä on ainoastaan ulkoisista asioista kiinni, kuten vaikkapa aikatauluista. Jos opettaja jatkuvasti hokee mielessään, että on kiire, en ehdi millään tehdä kaikkea, on liikaa hoidettavaa, en pysty enkä ehdi saada kaikkea ajallaan valmiiksi jne. vahvistaa hän omilla ajatuksillaan kiireen tuntua. Se mihin kiinnitämme huomiota vahvistuu. Kiireestä ja stressistä puhuminen lisää tunnetta ajan puutteesta, paineesta, ahdistuksesta ja pelosta ettei ehdi hoitaa kaikkia asioita, mikä taas lisää kiireen tuntua, näin kiireen pyörässä pyörimisen oravanpyörä on valmis!
Ratkaisuksi kiireen tunnun taltuttamiseen voi kokeilla omaa tunnetilaa rauhoittavia ajatuksia: minulla on riittävästi aikaa kaikkeen olennaiseen, saan kaiken välttämättömän valmiiksi ihan varmasti, teen yhden asian kerrallaan, kaikki järjestyy, jne. Suhde kiireeseen muuttuu oman ajattelun ja toiminnan kautta.
Mitä kiireisempi työviikko ja arki, sitä tärkeämpää on pysähtyä, rauhoittua, asettua ja palautua työpäivän aikana. Kun opettelee olemaan läsnä hetkessä, ajatus ei karkaa niin helposti sivuraiteille miettimään mitä kaikkea vielä pitäisi tehdä. Ajatukset, tunteet ja keho tulisi ankkuroida juuri nyt tähän hetkeen, koska tämä hetki on oikeastaan ainoa hetki jolloin voimme tehdä asioille konkreettisesti jotain. Silti, varsinkin me aikuiset, joudumme ajatustemme kaappaamaksi kuin varkain hetkestä toiseen, emmekä ole läsnä tässä ja nyt vaan mielessämme ihan muualla.
“Rauhallinen ja myönteisesti
asennoituva opettaja vähentää
stressihormonin määrää lasten aivoissa.”
(Heli Isomäki ja Nina Uusitalo 2017)
Myönteinen tunneyhteys toisiin ihmisiin koulussa on tärkeää. Inhimillinen rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarve kumpuaa jo Maslow´n tarvehierarkiasta (1942) ja sitä vahvistaa myös monet viime aikaiset tutkimukset (Kestävän hyvinvoinnin teorian HDLB-malli, T. Helene & T. Hirvilammi 2015/2021) Jos oppilas ei saa nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemusta myönteisellä tavalla, todennäköisesti hän ennemmin tai myöhemmin pyrkii tyydyttämään tätä inhimillistä perustarvetta esimerkiksi hakemalla huomiota pelleilemällä tunnilla, häiritsemällä opetusta, tai herättämällä huomiota vetäytymällä puseron hupun uumeniin piiloon omaan kuoreensa.
Monilta oppilailta puuttuu vuorovaikutustaitoja. On haastavaa rakentaa yhteyttä toisiin, jos vuorovaikutuksen työkaluja ei ole. Oppilaiden puutteelliset vuorovaikutustaidot saavat monesti yhteyden hakemisen tavat näyttäytymään ei toivottuna käytöksenä. Negatiivinen käytös, kuten töniminen tai toisten oppilaiden ärsyttäminen sanallisesti, saa kohteen reagoimaan, jolloin tekijälle tulee kokemus siitä että on yhteydessä toisiin, on olemassa, ja tulee nähdyksi. Negatiivinenkin huomio on parempi vaihtoehto kun se, että ei saa huomiota ollenkaan.
Opettajan rooli on vaativa ja tärkeä, mutta opettaja ei yksin riitä! Koulu koko yhteisönä voi kasvattaa ja opettaa läsnäolon, kohtaamisen, tervehtimisen ja vuorovaikutuksen taitoja kaikille lapsille ja nuorille, jotta oppilaat oppisivat olemaan keskinäisissä kohtaamisissa läsnä toinen toisilleen ja vuorovaikuttamaan toisiaan kunnioittaen, aidosti kuunnellen ja toisistaan kiinnostuen. Koulussa viihdytään kun siellä koetaan yhteyttä toisiin,tullaan nähdyiksi ja kuulluiksi ja saadaan kokemus kuulumisesta ryhmään, jossa voi olla aidosti oma itsensä!
Kouluviihtyvyys ja kouluhyvinvointi rakentuu yksinkertaisista asioista. Usein vähemmän on enemmän. Hyvään kouluarkeen ei tarvita sirkustemppuja, eikä kevätretkiä huvipuistoon. Oppitunnilla ei aina tarvitse kuulua oppimisen ilon kiljahduksia ja opetus on todennäköisesti silti erinomaisen hyvää.
Kaikkein tärkein rooli hyvinvointia edistävän ja kouluviihtyvyyttä lisäävän koulukulttuurin rakentamisessa on opettajilla, rehtorilla ja kaikilla koulun aikuisilla, siksi aikuisen tulee ensin itse voida hyvin ja viihtyä työssään.
Suomalainen
koulujärjestelmä on yksi maailman parhaista. Suomalaiset opettajat ovat
huippuosaajia, korkeasti koulutettuja asiantuntijoita, itsenäisiä ja luovia
edelläkävijöitä ja kunnioitettavan sitoutuneita työhönsä. Suomalaisilla
opettajilla on laaja-alaista tietoa, osaamista ja halua kehittää koulustamme
vieläkin parempi. Muistathan opettaja pitää huolta siitä että jaksat! Sinä olet
tärkeä! Jotta jaksat tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa ja todella
merkityksellistä työtä, on tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta ja palautumisesta. Hidasta siis askelten tahtia, hengittele
syvään ja muista, että sinulla on varmasti aikaa kaikkeen olennaiseen!
Blogitekstin kirjoittaja on Hyvinvointia vahvuuksista kouluttaja
Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen kouluttaja ja asiantuntija,
Digitaalisten oppimisympäristöjen ja tulevaisuuden oppimisen erityisasiantuntija,
Luokanopettaja, Steinerpedagogi, Psyykkinen valmentaja, PPC valmentaja, CFM mindfulnessohjaaja ja kouluttaja
Kommentit
Lähetä kommentti