Hyvinvointia vahvuuksista -koulutuspäivässä pääsimme syventymään nuoruuteen ja itsesäätelyn kehitykseen. Päivän aikana tarkastelimme aihetta sekä nuoren että aikuisen näkökulmasta. Tässä kirjoituksessa nostan esiin erityisesti nuoren kohtaamisen, joka puhutti päivän aikana. Nuoruus on kehitysvaihe, joka on aivan erityinen. Nuori ei ole pieni lapsi eikä iso aikuinen. Nuori on kesken, ja niin on lupa olla. Aivojen ja mielen kehitys on valtavassa murroksessa. Kaikessa keskeneräisyydessään nuori pyrkii luomaan itsestään käsitystä, joka tuntuu omalta ja joka on kokonainen. Biologia ei vain ole vielä valmis, joten matka integroituneeseen käsitykseen itsestä käy pirstaleiden kautta. Siksi nuori kokee jatkuvasti konflikteja sen kanssa, kuinka monenlaisia käsityksiä hänellä on itsestä eri rooleissa. Kuka olen, kehen pitäisi uskoa? Tämä tuo mukanaan ahdistusta ja hämmennystä. Tärkeänä psyykkisenä kehitystehtävänä onkin se, että nuori löytää, tunnistaa ja hyväksyy itsessään monia puolia, jotk
OPH:n rahoittaman koulutuksen julkinen blogi